Jerez Red Bull MotoGP Rookies Cup

Ensimmäinen kilpailu Jerezissä alkoi hyvin, Felix pysyi hyvin jälkimäisen ryhmän mukana ja ehti parantaa kierrosaikaa 1,1 sek. joka on 2,6 sek. voittajan kierrosajasta. Viidennellä kierroksella Felix osui Perolarin takapyörään ja molemmat kaatuivat rajusti. Kumpikin loukkaantui lievästi, Perolari joutui jättämään sunnuntain kisan väliin ja Felix ajoi oikean käden sormet turvoksissa varmasti maaliin kokemusta keräten. Tuloksen 16:sta sija, pistetaisteluun vauhti ei kuitenkaan riittänyt.
Tiiviissä ryhmässä ajaminen on uutta Felixille, ajolinjat on valittava tarkemmin, kun ympärillä on muita pyöriä. Vauhti nousee heti kun pääsee muiden pyörien imuun. Aika-ajossa Felixin suurin nopeus oli 197km/h, kilpailussa se oli 204,8km/h, joka oli 10:ksi paras nopeus. Tämä kertoo siitä, että Felixin KTM on ainakin vedossa ja kaarteesta ulostulo on hyvä. Myöskään kuljettajan painolla ei ole kovin suurta merkisystä, vaikka kevyet Manzi ja Ray olivat nopeimpia, seuraavina olivat Hanika ja Ramirez, jotka ovat Felixin painoisia.
Seuraava Rookies Cup kilpailu on vasta kesäkuun lopussa Hollannin Assenissa ja sarjassa alkaa uusi vaihe, kun kaikki kustit pääsevät harjoittelemaan ja ajamaan myös muita kilpailuja. Felixillä on kaksi SM- ja yksi PM-kilpailu ennen Assenin kisaa.