Felix kullanhohtoinen kilpailukausi 2014

Suomen moottoriliitto järjesti upean gaalan Helsingin musiikkitalossa viime vuoden tapaan, jossa palkittiin menestyneet moottoripyöräurheilijat kuluneen kauden saavutuksistaan. Felix palkittiin Suomen- ja Pohjoismaiden mestaruus mitaleilla ratamoottoripyöräilyn Moto3-luokassa, aikaisemmin Karlskogassa jaettujen Ruotsin ja Skandinavian Open mestaruuksien lisäksi.
Vasta 16-vuotias Felix ajoi loistavan kauden. Pohjoismaisissa sarjoissa Moto3-luokan kilpailulähtöjä tuli yhteensä 21, joista hän voitti 18 ja oli kolmesti toinen. Koko kausi vaati lähes täydellistä onnistumista, keskeytyksiin eikä varmisteluun ollut varaa. Skandinavian Open sarjassa oli vain viisi osakilpailua ja Alex Persson voitti kaksi ensimmäistä. Mestaruuteen mieliäkseen Felixin oli voitettava kolme seuraavaa tai Alexin epäonnistuttava. Ruotsalaisille erittäin tutulla Gelleråsen radalla ajetut kolme lähtöä olivat tiukkoja, koska myös Alex Perssonin tiimikaverit Martin Svensson ja William Svärd taistelivat kärkipaikoista. Kilpailu oli kovaa mutta rehellistä ja Felix onnistui voittamaan kovan taistelun jälkeen kaikki kolme lähtöä.
Suomen mestaruus oli kahden kauppa, Felixin ja Peter Palorannan vauhtiin ei muiden nopeus vielä riittänyt. Felix voitti kaksi ensimmäistä lähtöä selvästi, mutta kun hän joutui jättämään seuraavan Kemoran kilpailun väliin, Peter sai 40 pisteen etumatkan. Tästä seurasi, että Felixin piti voittaa kaikki loput 8 osakilpailua saavuttaakseen mestaruuden. Peterille riittäisi mestaruuteen kakkossijat, jos Felixille tulisi yksikin pistemenetys. Kaikki huipentui kahteen viimeiseen osakilpailuun Motoparkin radalla. Peteriltä mestaruuteen vaadittiin voitto ja toinen sija ja Felixin täytyi voittaa molemmat lähdöt, jos Peter on kahdesti kakkonen. Kaverukset ajoivat molemmat kilpailut aivan peräkkäin ja toisiaan useasti ohitellen. Felixin taktiikka onnistui paremmin ja hän onnistui voittamaan molemmat lähdöt ja saavutti ensimmäisen Suomen mestaruutensa, kahden hopean lisäksi, tasapistein Peterin kanssa.
Kategoriat