Siirry sisältöön

Austin kutsuu rr-lupaus Nässiä

Suomalaisen ratamoottoripyöräilyn suurlupauksiin lukeutuva Felix Nässi, 14, kohtaa uransa tähän mennessä merkittävimmän haasteen, kun MM-sarjan ponnahduslaudaksi luonnehdittu Red Bull MotoGP Rookies Cup käynnistyy 20.-21. huhtikuuta Austinin radalla Teksasissa.

MOTORSPORT - Red Bull Rookies Cup, test
Photo by GEPA Pictures

Nässi paketoi MotoGP-sarjan yhteydessä kilpailtavan cupin neljä ajopäivää käsittäneen testikauden keskiviikkona Jerezin radalla Espanjassa, jossa hän ajoi 14 eri maasta tulevien talenttien nipussa sijaan 22 oikeuttaneen kierrosajan 1.54,775. Cupissa kisataan KTM:n Moto3-luokan pyörillä.

– Harmi, että sade vesitti avauspäivän ensimmäisen testijakson tavoin, mutta onneksi pääsimme ajamaan keskiviikkona aamua lukuun ottamatta täysin kuivalla radalla ja auringonpaisteessa. Tietenkin testiä saisi olla enemmän alla, mutta lähden ihan luottavaisin mielin Austiniin. Nelitahtinen ja 250-kuutioinen pyörä istuu kierros kierrokselta paremmin käteen, vahvistaa Nässi.

Ensimmäinen, reilut kaksi viikkoa sitten Jerezissä ajettu testijakso merkitsi lähinnä tutustumista pyörään. Toisella jaksolla päästiin tekemään jo enemmän töitä säätöjen kanssa.

– Ajoin tiistaina sateesta ja kovasta tuulesta huolimatta 34 kierrosta ja keskiviikkona 54 lisää. Minulla, kuten oikeastaan kaikilla muillakin kuljettajilla ilmeni pyörässä tärinäongelmaa, joskin sitä saatiin hillittyä myöhemmin iltapäivällä. Keskiviikkona nähtiin paljon kaatumisia, mutta omalta osaltani ajaminen sujui virheittä. Tein tasaista työtä, enkä sortunut riskeihin.

Red Bull Rookies Cupin osakilpailujen radat ovat Nässille vielä vieraita. Se ei nuorukaista silti suuremmin huoleta.

– Olen yleensä oppinut radat aika nopeasti. Uskon että saan myös Austinissa paremman vauhdin päälle kuin täällä Jerezissä.

Helsinkiläisellä Nässillä on edessään kuukauden mittainen ajotauko, mutta laakereillaan Ajo Motorsport Junior Project-tiimin kuljettaja ei suinkaan lepää.

– Olen harrastanut hiihtoa aktiivisesti kilpailumielessä ja se on hyvää treeniä myös road racingiin. Lunta ja kisojahan riittää, vinkkaa Pakilan Vedon väreissä sivakoiva Nässi.

Terveisin
Kari Aho, Jerez, Espanja.

Red Bull MotoGP Rookies Cupin 2. testijakso:

1. Karel Hanika, Tshekki 1.51,004
2. Jorge Martin, Espanja + 0,347
3. Marcos Ramirez, Espanja, + 0,758
4. Manuel Pagliani, Italia + 0,907
5. Enea Bastianini, Italia + 0,948
6. Bradley Ray, Iso-Britannia + 1,158
7. Scott Derque, Hollanti + 1,202
8. Diego Perez, Espanja + 1,217
9. Jordan Weaving, Etelä-Afrikka + 1,232
10. Joe Roberts, USA + 1,352
11. Corentin Perolari, Ranska + 1,410
12. Lukas Trautmann, Itävalta + 1,683
13. Tarran Macenzie, Iso-Britannia + 1,727
14. Stefano Manzi, Italia + 1,738
15. Soushi Mihara, Japani + 1,802
16. Yui Watanabe, Japani + 1,823
17. Joan Mir, Espanja + 1,950
18. Anthony Alonso, USA + 2,082
19. Tropak Razgatlioglu, Turkki + 2,366
20. Aris Michail, Saksa + 3,470
21. Olly Simpson, Australia + 3,648
22. Felix Nässi, Suomi + 3,771
23. Mario Tocca, Italia + 16,318
Darryn Binder, Etelä-Afrikka: ei ajanut

Red Bull MotoGP Rookies Cupin kauden 2013 kilpailukalenteri:

20.-21.4. Austin, USA/osakilpailut 1-2
4.-5.5. Jerez Espanja/3-4
28.-29.6. Assen, Hollanti/5-6
13.-14.7. Sachsenring, Saksa/ 7-8
24.8. Brno, Tsekki/9
31.8.-1.9. Silverstone, Iso-Britannia/10-11
14.9. Misano, San Marino/12
28.-29.9. Aragon, Espanja/ 13-14

Kategoriat

125cc, 4. RBR

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: