Siirry sisältöön

9.-10.6. Alastarosta voitto ja kakkospaikka

9.6. LAUANTAI

Felix otti ensimmäisen voiton SM-sarjassa Alastaron lauantain kilpailussa. Ensimmäisessä aika-ajossa oli tuloksena toinen sija, 0,5 sek. Sami Laaksosen takana, kolmas oli Joakim Niemi. Toisen aika-ajon alussa pisaroi vettä, mutta rata kuivui nopeasti eikä radalle ehditty ollenkaan, koska aika-ajon lopussa alkoi taas sataa. Oli liian kuivaa sadekelin renkaille, mutta myös liian kosteaa slickseille.

Hyvässä kuivassa mutta viileähkössä +15° säässä ajetussa ensimmäisessä kisassa Felix otti parhaan startin. Alkukierroksilla sekä Sami että Joakim menivät Felixin ohi ja tarkoitus oli yrittää pysyä perässä. Pian hän kuitenkin huomasi, että vauhti riittää hyvin ja siirtyi kärkeen. Kisan loppupuoliskolla Felix pystyi tekemään muutaman sekunnin eron takana tulevaan kaksikkoon, joka taisteli tiukasti kakkospaikasta. Maalissa Sami oli toinen ja Joakim kolmas.

10.6. SUNNUNTAI

Sunnuntain kilpailupäivää väritti epävakainen sää. Aamun warm-upissa oli sama tilanne kuin aika-ajossa, kostealla radalla ajettiin vain kaksi varovaista kierrosta. Juuri ennen kilpailua alkoi sataa, mutta sadekelin säätöjä ei ehditty tehdä. Sade yltyi heti kilpailun alussa kaatosateeksi. Radalle muodostui muutamiin paikkoihin isoja lammikoita. Felix johti kilpailua alussa, mutta muutaman läheltäpititilanteen jälkeen Joke siirtyi kärkeen. Kokemus tuli esiin ja vaikeissa olosuhteissa Joke teki muutaman sekunnin eron Felixiin, joka onnistui tekemään pienen eron Samiin.” Koiranilmassa” ajettu kakkos sija tyydytti läpimärkää kuskia maalissa. Runsaassa sateessa ajaminen oli täysin uusi kokemus ja varustautumisesta löytyy paljon parennettavaa. Felix ajoi molemmissa lähdöissä nopeimman kierroksen ja kaarreajoa saatiin Aki Ajon opastuksella paremmaksi, joten viikonloppu oli erittäin onnistunut.

SM PISTEET

Joakim Niemi 25 16 25 66
Felix Nässi 16 25 20 61
Sami Laaksonen 20 20 16 56
Peter Paloranta 11 13 13 37
Henna Ylijoki 13 13

Kategoriat

125cc

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: